Monday, May 28, 2007
Karkun näyttely
Eilen sunnuntaina vietettiin päivä Karkun näyttelyssä. Koiria Karkkuun oli ilmoitettu tosi paljon, pelkästään uroksia 33. Topi oli avoimessa luokassa ja siellä kilpakumppaneita olikin 9, Topi oli tälle tuomarille liian kevyt joten tuloksena EH.
Nemo kilpaili käyttöluokassa kahden muun kilpakumppanin kanssa ja Nemo sai ERI:n ja voitti luokan, tosi hienosti!! Paras uros kehässä ei sitten sijoitusta tullut.
Nemolla onkin näyttelyt mennyt tänä vuonna tosi hyvin, kuudesta näyttelystä neljässä on laatuarvostelu ollut Erinomainen!
Topi puolestaan on ollut tänä vuonna seitsemässä näyttelyssä ja niistä kahdessa saanut Erinomaisen ja molemmilla kerroilla myös sertin!
Mutta alkaa näyttää siltä että Nemon on kuitenkin se meidän näyttelytähti ja kun aikaa tulee ja toivottavasti koristekarvaa ja massaa niin Nemo tasapainottuu taas entisestään.
Ensi viikonloppuna meillä on Tallinnan näyttelyt edessä, lauantaina on ryhmänäyttely ja sunnuntaina Voittaja-näyttely, molempiin oli aika paljon koiria tulossa n 20, joten kilpailu tulee olemaan kovaa, mutta toivotaan että menestystä tulee.
Nemo "rakastui" viikonloppuna kun Hanna&Jukka + Eetu, Roope ja Vellu oli vierailemassa, tässä kuva tuoreesta parista... Eetussa vain oli sitä jotain, ettei syömään enää pystynyt...

Nemo kilpaili käyttöluokassa kahden muun kilpakumppanin kanssa ja Nemo sai ERI:n ja voitti luokan, tosi hienosti!! Paras uros kehässä ei sitten sijoitusta tullut.
Topi puolestaan on ollut tänä vuonna seitsemässä näyttelyssä ja niistä kahdessa saanut Erinomaisen ja molemmilla kerroilla myös sertin!
Mutta alkaa näyttää siltä että Nemon on kuitenkin se meidän näyttelytähti ja kun aikaa tulee ja toivottavasti koristekarvaa ja massaa niin Nemo tasapainottuu taas entisestään.
Ensi viikonloppuna meillä on Tallinnan näyttelyt edessä, lauantaina on ryhmänäyttely ja sunnuntaina Voittaja-näyttely, molempiin oli aika paljon koiria tulossa n 20, joten kilpailu tulee olemaan kovaa, mutta toivotaan että menestystä tulee.
Nemo "rakastui" viikonloppuna kun Hanna&Jukka + Eetu, Roope ja Vellu oli vierailemassa, tässä kuva tuoreesta parista... Eetussa vain oli sitä jotain, ettei syömään enää pystynyt...
Saturday, May 05, 2007
Honkajoen näyttely 5.5.2007
Tänään oltiin veljesten kanssa Honkajoen ryhmänäyttelyssä, missä oli tuomarina Kirsti Louhi.
Louhelle ilmoitin lähinnä Nemon takia ja mietinkin alussa että jätän Topin ilmoittamatta kun Louhi viimeksi tykkäsi Nemosta niin ajattelin että Topi olisi liian kevyt.
Onneksi kuitenkin ilmoitin molemmat, koska Louhi olikin eri mieltä... Nimittäin Topi oli hänen mielestään... Erinomaista tyyppiä edustava uros, jolla hyvä pää, kaula ja ylälinja! eli näin alkoi Topin arvostelu ja tuloksena ERI/1, PU2 ja serti!! Joten Topilla on nyt kasassa jo kaksi sertia, tosi hienosti! Tämä pistää paineita taippariharjoituksille...
Nemon tuloksena oli EH/1 ja pää oli kuulemma liian raskas, mutta luonteesta Nemo sai erikois kiitosta, arvostelussa olikin maininta...Erinomaisen aurinkoinen luonne! Nemo pisti taas parastaan kehässä ja Nemohan on kyllä aurinkoisen iloinen, pelkkä iloinen katse saa Nemon heittäytymään selälleen ja kieriskelemään maassa!
(Näyttelyarvostelut päivitetään ensi viikolla näyttelyt-sivuille)
Näyttelyseurana meillä oli Jukka & Hanna ja Vellu & Roope ja Roope päihittikin Topin paras uros kehässä ja Roopen loppusijoitus oli VSP ja Vellu sijoittui hienosti paras uros kehässä neljänneksi!
Kiitos taas Jukka & Hanna mukavasta näyttelypäivästä!